Olen innostunut taas valokuvaamaan. Toisipa pukki minulle paremman kameran, vaikka ei tuossa nykyisessäkään vikaa ole. Taitaa enemmän olla kuvaajassa syy.

Olisipa rahaa. Saan suurta hyvänolon tunnetta shoppaamalla. Se vie ahdistuksen pois, se että lompakossa on rahaa satoja euroja, kierrellä kauppoja ja olla kuin ns. normaali työssäkäyvä varakkaampi ihminen. Viis siitä etten ole ostanut uusia kenkiä taas vuoteen, tilaan poponi internet huutokaupasta.

Rakastan ostaa tavaraa, vihaan kun kaapit täyttyvät krääsästä. Mieluiten ostaisin arabiaa, iittalaa, Pentikkiä jne. Ne ovat harvinaista herkkua, jos nyt edes sitäkään. Harvoinhan niitä tulee käytettyäkin, vain syntymäpäivillä ja fiinien vieraiden ilmestyessä kaffelle. Eihän sitä nyt itse voi Arabian kupista ryystää aamukahvia. Saati sitten antaa miehelle vettä iittalan design-lasista. Se rähmäkäpälä tiputtaisi sen kuitenkin. Juodaan edelleen niistä kymmenen vuotta vanhoista, naarmuuntuneista laseista juomamme.

Ironista, paasaan aina piheille rikkaille ihmisille että mitä ihmettä säästätte. Käyttäkää ja nauttikaa rahoistanne, sillä mukanaan niitä ei voi viedä tästä maailmasta. Ketähän varten säästän näitä kallisarvoisia arabian astioita. Tulevia miniöitä/vävyjä (mistäpä lasten sukupuolisen suuntaumisen tietää) vartenko? Ei hitossa, sukupolvien äkäinen anoppipiina ei saa loppua minun kohdallani. Eli nyt vain ryystämään kallisarvoisista kupeista iltateetä, miksi kerätä jotain mitä ei ikinä raski käyttää.